maanantai 26. maaliskuuta 2012

Pienen miehen ristäistarjottavat

Viikonloppuuni mahtuivat myös pienen pojan ristiäistarjottavien valmistus, joka ei sitten mennytkään ihan niin kuin Strömsössä.. No, siitä myöhemmin lisää mutta tällaisia väkerryksiä epäonniseen matkaan lähti.

Kinkku-aurajuusto voileipäkakku


Savulohi-minicupcakes

Valkosuklaa-minicupcakes

Ristiäiskakku mansikka- ja Omar-täytteillä

Ja viimeisenä sitten se todellinen murheenkryyni. Olen aiemminkin tehnyt Omar-kermatäytettä ja se on onnistunut aivan moitteettomasti. Ja sitä meni nyt siis tämänkin kakun väliin. Edellisenä iltana sitä lusikoidessani kakun väliin kaikki oli moitteettomasti ja mousse oli mielestäni oikeanlaisen paksuhkoa. Seuraavana aamuna paljastui kuitenkin ikävä yllätys kun nostin reunavuoan kakusta pois. Kyseenomainen täyte valui reunoilta jostakin syystä ulos!? No, annoin sen hetken valua ja painelin kakkua myös varovaisesti päältä, jotta turhat täytteet valuisivat pois. Varmuuden vuoksi painelin kakkuun myös neljä mehupilliä pitämään sitä jämäkästi kasassa. Sitten kuorrutin kakun kermalla ja päällystin vaahtokarkkimassalla ja koristelin. Varsinainen painajainen tuli kuitenkin asiakkaalta tekstiviestin muodossa iltapäivällä, jossa kerrottiin että kakku oli lässähtänyt leikattaessa kasaan kuin pannukakku ja täytteet levinneet ympäriinsä valtoimenaan....... Aivan hirveää!! Oli siinä sitten kuulemma ollut ristiäisvieraille selittelemistä, varmasti!! Todella nolo ja karmea tilanne kaikin puolin!

En voi käsittää miten näin pääsi tapahtumaan ja harmittaa tietenkin ihan valtavasti. Jotakin tein väärin ja on varma että ensi kerralla lisään täytteen joukkoon ainakin liivatetta. Jonkin verran kuitenkin karsastan sen käyttöä, sillä sian-maku puskee mielestäni täytteisiin aina lävitse, johtuen varmastikin kyllä vain siitä että en kyseistä lihaa ollenkaan itse syö. Mutta kaikenlisäksi valmistin samana päivänä samasta täytteestä ja samalla määrällä vielä toisenkin kakun (aiemmin postatun paloautokakun) joka kuulemma pysyi hienosti kasassa! Miten ihmeessä se siis sen teki??!

Vähintä mitä voin tehdä oli tietenkin hyvittää kakun hinta asiakkaalle kokonaisuudessaan takaisin. Vaikkeipa se enää juhlia pelastanutkaan ikävä kyllä. Onneksi nämä tarjottavat menivät muutenkin kaikki vain raaka-ainehinnoilla, kun tässä kerran tämän tasoinen alkeellinen harjoittelija on!! Tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu ja oppia ikä kaikki ja kaikkea muuta yhtä turhaa lohduttavaa sananpartta tähän loppuun vielä mistä ei ole ollenkaan apua.... =(

No hei mutta tästähän on vain tie enää ylöspäin?? =)

2 kommenttia:

  1. Älä sure, tekevälle todellakin sattuu ja sille joka ei mitään tee ei mitään koskaan tapahdukaan! Mutta olisi kyllä hyvä tietää mistä moinen käyttäytyminen johtui ettei se pääsisi toistumaan...muuten tuo voileipäkakku oli todella kaunis ja herkkä ja kaikki muutkin leivonnaiset sopivat ristiäisiin mitä parhaiten!

    t. äippä

    VastaaPoista