sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Pikku Myy -kakku




Tupla-synttärikakku

Pojan ja tytön yhteissynttäreille meni tällainen lippuviiri-kakku. Täytteenä olivat mansikka- ja daimmousset.

Kakkukilpailu

Jos joku järjestää paikallisen Kaunein kakku -kilpailun (Forssassa) ei kai sitä vaan voi olla osallistumatta, vaikka ei muuten kauheaa kilpailuhenkisyyttä täältä kyllä löydykään. Ensimmäistä kertaa ikinä siis mentiin ja luulen että jäi myös samalla viimeiseksi :) Hauska kokemus oli kyllä kaiken kaikkiaan!

Tällä setillä mentiin:


Ja voitto tuli ammattilaissarjassa :))

Nimiäistarjottavaa

Lime-minikuppikakkuja ja vadelmakakku pienelle tyttövauvalle. Teemana vaalean oranssit tulppaanit. 





Synttärisetti

Kinkku-voileipäkakku, kinuskikakkua omena-persikkatäytteellä ja minttu-suklaakuppikakkuja.






keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ruusua ja romantiikkaa

Tämä kakku matkusti Riihimäelle asti yksivuotiaan syntymäpäiväneidin kunniaksi. Sisällä vadelma-mascarponea. 




Synttärikakku jalkapalloilevalle pojalle

Tämä kakku pääsi 11 vuotiaan urheilevan pojan syntymäpäiväpöytään. Sisään toivottiin banaania, jonka loihdin ihanaan banaanimoussen muotoon, reseptin lainasin Jauhot Suussa -blogista. Sen lisäksi kakun sisästä löytyi myös suklaamousse.


perjantai 21. helmikuuta 2014

Ristiäiskakut pojalle

Pienelle pojalle ensijuhlaan ❤️ Molemmat 20 hengen kakkuja, toinen tuhti suklaakakku ja toinen vadelma-mascarpone.

Onnea 👼







maanantai 17. helmikuuta 2014

Pizzapullia

Sumuinen maanantai-aamu vaati ehdottomasti jotakin uunituoretta piristystä. Viime viikkojen kakkujen syönti alkoi tympimään joten väliin siis jotain suolaista hyvää.. Pizzapullia, nam! Hyvää hiihtolomaviikkoa!

lauantai 15. helmikuuta 2014

Prinsessan ristiäisherkkuja


Pienen prinsessan ristiäisherkuiksi pyydettiin 25 henkilön kaksikerroksista kakkua ja kinkku-voileipäkakkua. Kakkua koristavat valkoiset converse-tossut, romanttiset ruusut ja roosa nauha timanttisoljella. Sisältä löytyy vadelmaa ja tuorejuustokreemiä, kaikki tarjoilut olivat laktoosittomia. Kinkkukakkuun tein prinsessa-teeman mukaisesti vanhan kunnon kurkkukruunun! :) Perinteet kunniaan.

Onnea super-suloisesta pienestä perheenlisästä, kirjaimellisesti kuin ruusun nupusta! (pääsin näkemään hänet❤️) 

Kakkumassat tuottivat vaan taas järjettömästi harmaita hiuksia.. Ensimmäinen kuorrute repesi totaalisesti ja tämän toisenkin pinta sitten halkeili rumasti. Kyllä otti pannuun, en tajua kuinka maansa myynyt voi ollakin kun kakkua katsoo ja näkee vain PELKÄT virheet. Tekisi mieli heivata kakku parvekkeelta alas. Ja lopettaa tämä harjoittelu kokonaan ja jättää hommat sen osaaville. Huh! Ensi viikoksi tilaan kyllä kalliit mutta parhaat massat ja taidanpa vihdoin kokeilla Robertsin marsipaaniakin, mitä ovat monet kehuneet. Niin se kai vaan sitten on että yhdellä massalla tehdään koristeet, yhdellä kuorrutetaan ja yhtä käytetään kukkiin ja ja ja...... Joku voisi tietty kehittää yhden ja saman massan näihin kaikkiin (tai vinkata sellaisen?!) joka olisi samalla myös sopuhintainen :) Yhtä kaikki, toivottavasti maistui!








torstai 13. helmikuuta 2014

Tuplasynttärit

Kakutar heräilee hiljalleen henkiin näillä serkkutyttöjen tuplasynttäriherkuilla. Kakkuja luvassa lähiaikoina enemmänkin, jei! Hiljaiselo on johtunut suuresta elämänmuutoksesta, joka on vienyt kohti suuren suurta unelmaa, mikä onkin nyt todennäköisesti pian jo käsillä.. Paikkakunta on vaihtunut ja palkkatyö jäänyt, perhe onneksi seurasi mukana ja suku täällä olikin jo valmiina. Kuvioista lisää myöhemmin mikäli mutkia matkaan ei enää liiemmin tule :)

Serkusten 7 vuotis synttärit saivat tarjoiltavakseen tuplakakun, mansikka-juustokakku-kuppikakkuja ja gluteenittomia suklaa-cakepopseja.






maanantai 6. toukokuuta 2013

Barbapapa-kakku

Tätä Barbapapa-kakkua toivottiin yksivuotiaan Casper-pojan kunniaksi ja mukaan leivottiin myös teemaan sopivia kuppikakkuja. Kakku oli tuhti suklaakakku suklaakreemi-täytteellä ja kuppikakkuja maustoivat sitruuna sekä tuorejuustokreemi.
 
Onnea Casper!
 



 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Angry Birds King Pig -kakku

Kakkuvieroitusoireissa on helppo myöntyä tutun kakkupyyntöön, varsinkin kun se sopii omaan työntäyteiseen aikatauluunkin. Tässä hiljaiselossa huomaa että "leivontatatsi" meinaa ihan kokonaan kadota! Tai ainakin itseluottamus. Pienoista hermoilua oli ilmassa mutta on se vaan niin kivaa tuo kakkuilu että! Rouva Veen sanoin tosin: vielä ei ole tullut täydellistä kakkua tehtyä vaan aina löytyy jotakin parantamisen varaa ;) Tämä 20 hengen kuningas possu -kakku on leivottu vadelma- ja valkosuklaatäyttein ja se pääsi kunnioittamaan 12 v. syntymäpäiväjuhlia, sankarin toiveesta.
 
Kiitos ja onnea!